Volkswagen Touareg on VW-perheen suurin henkilöauto. Citymaasturiksi tätä ei oikein voi enää kutsua, sillä tästä löytyy kaikki maastoajoon tarvittavat ominaisuudet kuten alennusvaihde ja alamäkihidastin sekä alustan säätöön tarkoitettu Terrain Tech. Touareg sopii siitä huolimatta aivan yhtä hyvin rantabulevardille kuin keskelle metsääkin.
Testissä: Sony A7R II
Noin vuosi sitten minulla oli testissä Sony A7s -kamera ja siinä oli muutamia asioita, joiden takia en katsonut sen sopivan itselleni. Nyt minulla oli mahdollisuus saada testiin sen isovelin uusi malli eli Sony A7R II. Kamerassa oli kiinni 35mm objektiivi, mikä ainakin videokuvausta ajatellen oli juuri passeli. Kameratestin lisäksi käytin tätä samaan aikaan testissä olevan Passatin kuvaamiseen ja sen video onkin kokonaan R II:lla kuvattu. Pienen riskin toki otin siinä mutta Sonyn videokuvaan riittää sen verran luottoa ainakin niiden videokameroiden perusteella ja ottihan tämäkin 4k -videota.
Ulkonäkö 2016
Pikamulkaus -sivusto sai ulkonäkönsä keväällä 2015, kun siirsin autojuttuni takaisin ”kotiin”. Joidenkin päivitysten jälkeen tuo ulkonäkö ei enää toiminut sillä jotkut elementit eivät enää toimineet kuten aiemmin.
Nyt oli siis aika vaihtaa uutta näköä ja sellainen on nyt viikon huoltokatkon aikana saatu aikaiseksi. Toivottavasti pidätte tästä hieman erilaisesta ulkoasusta. Kommentit voitte jättää facebookissa tai twitterissä.
Koeajossa: Ford Focus (2015)
Auringon tarkka ohjaus – Ford Focus 1.0 EcoBoost
Minulla oli vuosina 2004-2009 Ford Focus 1.6 STW ja jo monen vuoden ajan minua on kiinnostanut kokeilla, vieläkö nykyinen Focus on yhtä hyvä ajaa. Viimein sain testiin 2015 vuosimallin 5-ovisena hatchback:inä.
Ford on yksi niistä merkeistä, jotka ovat ottaneet moottorin downsizing:in käyttöönsä eli käytännössä moottorin kokoa pienennetään reippaasti ja sitä kompensoimaan lyödään ahdin viereen. Valitsinkin testiin moottorin, joka kuulostaa etukäteen aivan liian pieneltä. Testiautossa oli nimittäin ainoastaan yhden litran moottori ja vain kolme sylinteriä. Minulla on ollut aiemmin yksi kolmisylinterinen auto ja se oli Renault Twingo.
Tämä Focus on ahtimella kutitettu pyörittämään renkaita 125 hevosen voimalla ja se kuulostaa jo paljon paremmalta. Se myös tuntuu hyvältä, sillä tällä autolla pysyy hyvin liikenteen mukana ja tarvittaessa ohittaminenkin onnistuu riittävän ripeästi. Äänimaailmaltaan tämäkin kolmisylinterinen auto on pettymys. Maitotölkin kokoisesta myllystä ei tietenkään saa V-koneen ääniä aikaiseksi mutta sisäkaiuttimien läpi voisi kenties tuoda hieman isommat äänet edes kuljettajalle.
Ohjaus on Focuksessa pysynyt edelleen tarkkana ja hyvänä. Sehän on SE asia, mitä näissä on kehuttu alusta lähtien. Kuljettaja tuntee tarkalleen missä mennään ja osaa reagoida sen mukaan. Keskikonsolissa oleva näyttö on iso ja siinä näytetään monta eri informaatiota yhtäaikaisesti. Ratissa on paljon nappeja, onneksi upotettuna. Focus on säilyttänyt myös yhden monia ärsyttävän ominaispiirteensä. Suuntavilkun naksuminen on terävää ja ääneltään kovaa verrattuna muihin merkkeihin. Kokemuksesta vois kertoa, että siihen tottuu mutta näin pitkän tauon jälkeen siihen kiinnitti taas huomiota.
Ratti on nahkapintainen ja se on muotoiltu hyvän otteen aikaansaamiseksi. Etupenkit ovat jämäkät ja vahvasti tuetut, etenkin alaselän kohdalta. Takapenkeille mahtuu myös aikuinen istumaan vaikkakin polvien kohdalta voi tuntua hieman ahtaalta. Jalkaterät takana istuva aikuinen joutuu sijoittamaan osittain etupenkin alle. Lapsen jalat mahtuvat hyvin, myös turvaistuimen kanssa.
Edellinen Ford Focus korimalli oli agressiivisemman näköinen. Nyt ollaan otettu hieman pakkia ja muotoiltu etupäätä samaan suuntaan uuden Mondeon kanssa. Nokka on nykyään paljon tylpempi. Takaluukku nousee todella ylös ja matalissa katoksissa tulee olla varovainen. Ainakaan siihen ei lyö päätänsä. Luukun sisäpintaan on tullut hyvät kahvat, joista luukun saa kiinni käsiä likaamatta.
Kaiken kaikkiaan uusi Ford Focus on laadukkaan oloinen ja todella hyvä ajaa. Minä valitsisin kuitenkin tähän 1.5 litraisen EcoBoost -moottorin. Seuraavaksi valmistajan ilmoittamia ominaisuuksia ja lopuksi video sekä kuvagalleria.
– Moottori: 1.0 EcoBoost
– Tehot: 125 hv / 92kW
– Vääntö: 170 Nm
– CO2 päästöt: 108
– Keskikulutus: 4,7 l/100km
– Huippunopeus: 193 km/h
– Kiihtyvyys 0-100km/h: 11 s
– Kiihtyvyys 50-100 km/h: 11,8 s
– Paino: 1276 kg
– Pituus: 4360 mm
– Leveys: 2010 mm
– Korkeus: 1469 mm
– Kääntöympyrä: 10,4 m
– Tavaratilan tilavuus: 316 L
– Polttoainesäiliön tilavuus: 55 L
– Hinta alkaen: 21384 €
Suuret Seikkailupelit
Suuret seikkailupelit – Juho Kuorikoski
Juho Kuorikoski on pelitoimittaja ja kirjoittanut kaksi kirjaa joukkorahoituksen avulla. Suuret Seikkailupelit on se toinen kirja ja kertoo seikkailupelien historian. Omasta mielestäni seikkailupelit ovat aina olleet niitä hauskimpia pelattavia ja siksi olikin mukava kuulla, että sain Minerva Kustannukselta tämän luettavaksi. Sellaiset vanhat pelijulkaisijat kuin Sierra ja LucasArts aiheuttavat aina pienen sykähdyksen rinnassa, joten oli mukava päästä muistelemaan kirjan parissa niitä aikoja.
1980 ja -90 –luvuilla seikkailupelit olivat suuressa suosiossa. Sen jälkeen grafiikan tason nousu ja koneiden tehojen kasvu mahdollisti muiden, vähemmän ajattelua vaativien pelien nousun suosiossa seikkailupelien ohi. Tuli FPS ja third-person-shooter –pelejä, jotka upposivat yleisöön paremmin kuin vaikeat Sierran pelit. Minusta se oli vähän sääli, sillä seikkailupeleissä oli aina panostettu tarinaan paljon enemmän.
Kirjan alku menee kertoessa sellaisia 70-luvun pelejä, joita en minäkään koskaan pelannut. Sitten päästään Sierran King’s Quest sarjaan ja siitä sopivasti muihin Quest peleihin, kuten Space, Hero’s ja Police Quest. Nämä ovat niitä pelejä, joista nuorena itse pidin eniten. Mukaan pitää toki ottaa vielä Leisure Suit Larry –sarja. Vaikka Sierran tarjonta kirjassa olikin käyty aika kattavasti läpi, puuttui toki muutamia vähän harvinaisempia kuten Codename: Iceman tai Ecoquest, joista jäljempää en kyllä itsekään tullut koskaan pelanneeksi.
Sierran lisäksi pelailin LucasArts:in pelejä. Maniac Mansion, Zak McKracken ja Indiana Jones –pelit olivat mukavaa ajanvietettä ja niissä oli vielä mukavasti huumoria mukana. Näihin pitää toki lukea myös klassikoksi luettava Monkey Island, johon seikkailupelejä vieläkin hyvin usein verrataan. Näistä kaikista kerrotaan kirjassa sopivasti. Kirjan sisältö ei toki rajoitu vaan peleistä kertomiseen vaan niiden ympärillä tapahtuneet asiat ja taustat käydään myös läpi. Kirjoittaja olikin tätä varten haastatellut pelien tekijöitä.
Kirjan loppupuolella kerrotaan sitten jo niin uusista peleistä, etten ole niihin tutustunut. Niistä kerrottiin kuitenkin niin mielenkiintoisesti, että mielelläni voisin niitäkin harkita kokeilevani jos aikaa vaan joskus vielä olisi tarpeeksi.
Minulle tämä kirja oli matka muistoihin ja huomasinkin alkupäässä monesti hukkuneeni omiin mietteisiini, enkä ollut päässyt vähään aikaan kirjassa eteenpäin. Niin tällaista kirjaa mielestäni pitääkin lukea. Nykyään noita vanhoja pelejä voi ostaa muutamilla euroilla esim. GOG –verkkokaupasta ja joitain myös Steamista. Suosittelenkin tätä kirjaa myös sellaisille pelaamisesta pitäville, jotka eivät ole noita klassikoita ennen pelannut. Toivottavasti tästä lähtee seikkailupelien uusi tuleminen, varsinkin jos se yhdistetään uusiin virtual reality –tekniikoihin.
