Hiljainen vuosi 2020

0
2236
Bakteeri
Author @tessuttaja

Kun maailma meni sekaisin ja kokeilumahdollisuudet katosivat

Tässä kohtaa vuotta on varmaan turha enää mainita miksi maailma on sekaisin (ei, nyt en tarkoita USA:n presidentin vaaleja). Tähän sivustoon tilanne vaikutti kuitenkin sen, että lehdistöautojen nouto Pääkaupunkiseudulta vaikeutui eikä toisaalta mitään laitteitakaan enää halunnut ottaa testattavaksi. Hiljainen vuosi 2020 viittaa siis siihen, että testattavaa ei kerta kaikkiaan ole ollut eikä näin ollen myöskään artikkeleita kirjoitettavana.

On myös toinen syy, ettei artikkeleita ole julkaistu täällä pitkiin aikoihin. Olen tarkoituksellisesti yrittänyt keskittyä videotuotantoon Youtube -kanavalle. Alkuvuodesta sinne saatiinkin neljä uutta autovideota ja myöhemmin kesällä toiselle kanavalle matkailuaiheisia videoita. Kaikki nämä oli kuvattu vuonna 2019. Vähäinen käytettävissä oleva aika tarkoittaa priorisointia ja tänä vuonna artikkelit joutuivat odottamaan.

Olen iloinen nähdessäni, että sivustolla käy edelleen lukijoita. Määrät ovat toki laskeneet mutta vanhat artikkelit tuntuvat edelleen kiinnostavan. Se antaa minulle kuvan, että näillä artikkeleilla on edelleen tarvetta ja uusia olisi heti mahdollisuuksien salliessa syytä kirjoittaa.

Sivustoa ei siis ole missään vaiheessa lopetettu ylläpitämästä ja haluaisin mielelläni luvata teille uusia artikkeleita jatkossa säännöllisesti. Maailman tilanne vaikuttaa tähän edelleen mutta pöytälaatikossa on noita koeajoja, josta on tehty pelkkä video. Ehkäpä siis julkaisen niitä, sillä aina löytyy ihmisiä joille tekstiartikkeli on mielekkäämpi kuin videot. Aloitamme siis niistä ja sen jälkeen katsomme mitä muuta saisimme tilanteesta huolimatta käsiimme.

Kiitos, että olet pysynyt lukijana tai olet nyt löytänyt tiesi tälle sivustolle vaikka tämä olikin hiljainen vuosi.

Edellinen artikkeliKivinen tie crohn diagnoosiin
Seuraava artikkeliVuoden Auto Suomessa 2021 äänestys
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.