Canon LEGRIA HF G25

2
6531

Sain Canonilta testattavaksi heinäkuun ensimmäisellä viikolla Canon LEGRIA HF G25 -videokameran. Ajankohta testille oli sikäli sopiva, että siinä kohtaa oli hieman pidempi roadtrip hienolla ja kuvauksellisella autolla. Kuvattavaa tulisi siis riittämään sekä autoon että maisemiin liittyen. Tässä artikkelissa en kuitenkaan kerro tuosta reissusta vaan sille tulee aivan oma juttunsa. Ehdin testaamaan kameraa noin kolmena päivänä sillä akku oli kamerassa täysin tyhjä ja se saatiin lataukseen vasta ensimmäisen yöpymisen yhteydessä.

Canon Legria HF G25 on valmistajan mukaan suunniteltu luovaan kuvaamiseen. En sitten tiedä mitä tuolla käytännössä tarkoitetaan, koska mielestäni kaikessa kuvaamisessa pitää olla luovuutta mukana. Muuten se on sama kuin jokin liikenne- tai turvakamera, joka ainoastaan taltioi tapahtumia sen enempää tyyliä miettimättä.

Edelliset kokemukset näistä pikkuvideokameroista on siltä ajalta kuin ne kuvasivat vielä DV-nauhalle ja jälki oli DVD tasoa. Nykyään kaikki tallentavat muistikortille tai sisäiseen muistiin ja laatu on Full-HD. Väreissä ja laadussa on kyllä eroa ja mielestäni tämän G25:n taso oli oikeinkin hyvää. Kuvanlaadun lisäksi tässä kamerassa nousee esiin muistin määrä. Korttipaikkoja on kaksi ja kameran sisällä on 32 Gt muistia. Kamera kuvaakin ensisijaisesti tuohon sisäiseen muistiin ja muistikortille saa kuvattua kun sen valitsee asetuksista. Minulla kaikki kuvaukset meni sisäiseen muistiin (vaikka muistikortti oli paikallaan) koska en ennen kuvausta tutkinut asiaa.

Linssin fyysinen koko on tällaiseksi pieneksi kameraksi hyvin vaikuttava. Lisäksi se on laajakulma-linssi, joten elokuvatkin voi halutessaan kuvata tällä kameralla. Kuvaamisen käsisäädöt on asoita, joita olen tottunut käyttämään järkkärissä mutta ne on käsillä myös tässä videokamerassa. Kamerassa on myös paljon valmiita filttereitä kuvan muokkaamiseen jo kamerassa. Tämän lisäksi niitä voi ladata netistä lisää. Minä tykkään editoida kuvan vasta tietokoneella, joten noista ei omaan käyttöön ole juurikaan hyötyä. Jollekin toiselle asia voi olla hyvin hyvinkin hyödyllinen.

IMG_6444 small

 

Etsin on hyvänkokoinen mutta varsinaisesti tämän kameran kanssa tulee käytettyä HD-laatuista näyttöä. Vastavalosuoja on myös mukana ja siinä kohtaa onkin yksi tämän kameran huonoista puolista. Nimittäin tuossa suojassa on luukkumainen linssinsuojus. Vastatuulessa tuo suojus ei pysy ylhäällä millään, joten ainoa tapa kuvata on pitää toisen käden sormilla suojusta ylhäällä. Tässä kohtaa tulee ehkä mainita myös, että vastatuulella tarkoitan avoautolla ajoa ja kuvausta menosuuntaan. Ehkäpä normaalit tuuliolosuhteet vielä menee mutta meidän käyttö on aika paljon tuota autokuvausta.

Canon Legria HF G25 on varteenotettava vaihtoehto kuvauskameraksi järkkärin rinnalle. Ammattikamerat ovat hyvin kalliita ja tavallisissa kuluttajakameroissa ei taas ole käsisäätöjä. Tämä on siis sopiva kompromissi pienen budjetin tuotannoille. Itsellänikin tämä menee vahvaan harkintaan ostoslistalle.

Tähän loppuun vielä videoesittely. Ensimäinen osuus, jossa esittelen kameraa, on kuvattu järkkärillä. Sen jälkeen käsittelemätöntä kuvaa tästä Legriasta. Videota katsellessa kannattaa ensimmäiseksi valita HD-laatu, koska muuten ei luonnollisestikaan saa oikeaa käsitystä kuvanlaadusta.

 



Edellinen artikkeliSkoda Rapid Spaceback 1,2 TSI Elegance Style
Seuraava artikkeliPMR-Radiopuhelin Exibel FX-231
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

2 KOMMENTIT

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.