Korona, pitkäaikaissairaus, rajoitukset sekä itsekkäät ihmiset.
Siinäpä settiä, jota olen viime aikoina mietiskellyt. Aikaa kun on, niin tulee välillä ajateltua liikaakin.
On talvilomaviikko ja osittain koronan vuoksi päätin jäädä opiskelupaikkakunnalle koulun asuntolaan. Kotiinkin olisi ollut kiva mennä koska en ole joulun jälkeen parempaa puoliskoa nähnyt. En käy kuin pakolliset asiat hoitamassa ihmisten ilmoilla ja liikuskelen ulkona kuvaamassa sen minkä nyt tällä hetkellä jaksan. Muuten aika pitkälti olen sulkeutuneena omaan koppiini asuntolassa.
Medioita seuratessani on pakostikin alkanut hiipimään mieleen, että miksi minä eristän itseäni näin tehokkaasti, kun samaan aikaan monia muita ihmisiä ei tunnu kiinnostavan muu kuin oma napansa?
Rajoitusten ajoitus
Hallitustasolla asti viimeaikaiset rajoitukset tuntuvat kohdistuvan vain lapissa asuviin. Miksi ei maata suljettu jo silloin kun etelässä oli talvilomaviikot, vaan vasta silloin kun lapissa alkoi loma? Nyt saa jatkuvasti lukea lapin altistumisista joista järjestään jokainen on etelästä tuotu. Täyttä itsekkyyttä osoittaa myös se, että Leville matkustaa ihmisiä, jotka jo oli määrätty karanteeniin kotipaikassaan. Sen seurauksena lapin altistukset taas lisääntyivät.
Eli kysymys, miksi minun pitää välittää, kun muiden ei tarvitse, on pakostakin mielessä.
Vastaus on, että minä välitän muista ihmisistä ja varsin itsekkäästi myös itsestäni, enkä halua olla se, joka tartuttaa muita. En ota siis turhia riskejä.
Yksin, omien ajatusten kanssa, ei ole aina hyvä olla mutta nyt kun tämän sanelin ”paperille”, niin olo on helpompi.
Yksilötasolla
Minä ja crohn sekä väsymys. Tämä kirjoitus johtuu osittain omasta terveydentilasta ja opiskeluista. Crohn on alkanut osoittaa myös ärtymisen merkkejä, sillä opiskeluissa viedään viimeisiä kuukausia. Koronarajoitukset, pitkiä aikoja omissa oloissa oleminen, etätapaamiset ja vastaavat ovat kaikille uutta. On varmasti raskasta terveillekin, puhumattakaan meistä, joilla on jokin sairaus tai useampi hanskattavana samaan aikaan. Oma hoito on jäänyt heikommalle totutusta, ja itsekin olen nostanut huomaamattakin kynnystä ”häiritä” omaa hoitavaa tahoa.
Tähän päälle, kun vielä mainitaan koronarokotukset. Omalla kohdalla on nyt käynyt THL:n ohjeita kirjaimellisesti noudattavan terveyskeskuksen, niin oma vuoro siirtyy vähän väliä, vaikka riskiryhmässä olen ja vahvasti. TK kun seuraa vain ikää eikä sairauksia, niin näin käy. Sekin on tuonut oman lisänsä turhautumisen tunteeseen. En väitä, että olisi mun kohdalla toimittu väärin, vaan on tilanteen sekavuuden tuomaa huonoa tuuria. Hoitohenkilöstöllä on raskasta.
Tsempit kaikille.
Vaan minkäs teet. Täytyy vain tehdä oma osansa ja toivoa järjen valon hiipivän muidenkin elämään, niin korona alkaa kellistyä. Voin vain kuvitella, miten kovilla ovat monet muut samoja tuntemuksia kokevat kanssaihmiset….
Marko Uskelin
Tuulen tuomia ajatuksia
