Stand Up, Turku!

0
2580

Stand Up, Turku! – Ei itkeä saa

Torstaina 13.12. oli Turun Logomossa Stand Up, Turku shown esitys (näitä ollut pitkin syksyä mutta tämä oli ylimääräinen erikoisesitys) Ei itkeä saa. Esitys ja siihen kylkiäisenä saatava illallispaketti olivat loppuunmyytyjä.

794_stand_up

Nälkäisimpien takia aloitamme käsittelyn tuosta ruuasta. Ennen esitystä oli varattuna noin kaksi tuntia illalliselle.

Alkuruoka:

Uunissa paahdettua punajuurta, chevre-juustoa ja rucolaa.

Pääruoka:

Suomalaista härän ulkofileetä,rosmariiniperunaa ja bearnaise-kastiketta.

Jälkiruoka:

Maapähkinäpannacottaa ja Matcha-teellä marinoituja hedelmiä.

Ruoka maistui oikein hyvältä ja varsinkin tuo liha oli tehty niin hyvin etten montaa kertaa ole yhtä hyvää lihaa saanutkaan. Annokset olivat aika pieniä, joten oikein nälkäiset olisivat kyllä voineet jäädä liian vähälle ruualle. Onneksi olin syönyt päivällä joululounaan.

Esitys

Stand Up show on sellainen (mikäli joku ei vielä tiedä), että esiintyjä tulee seisomaan lavalle mikrofonin kanssa ja alkaa kertoa vitsejä tai jotain hauskaa tarinaa. Hyvin usein esiintyjät käyttävät ns. omia kokemuksiaan esityksessä. Esiintyjillä on yleensä myös tapana ottaa jokin ihmisryhmä kohteekseen, jota hieman pilkataan. Helsingissä ollessani tämä ryhmä oli turkulaiset ja tässä Turun showssa käytettiin paimiolaisia. Esitys kesti noin kaksi tuntia puolen tunnin väliajan kanssa.

Ei itkeä saa -esityksessä esiintyjiä olivat:

  • Jaakko Saariluoma
  • Niko Kivelä
  • Ilari Johansson
  • Heli Sutela
  • Krisse Salminen
  • André Wickström

 

Jaakko Saariluoma

Saariluoma on tuttu mm. Putous tv-sarjasta. Olen nähnyt Saariluoman shown tätä ennen Helsingin kasinolla ja jokaisella kerralla mies saa minut nauramaan. Tässä Stand up, Turku showssa Saariluoma kävi lavalla jopa kaksi kertaa. Tyyli on rento.

 

Niko Kivelä

Nikoa en ollut nähnyt aikaisemmin. Vitsit olivat kuitenkin ihan hyviä vaikken niin paljon nauranutkaan kuin Saariluomalle.

 

Ilari Johansson

Ilari oli myöskin minulle ennestään tuntematon esiintyjä. Alkuun tosin sain vihjettä, että kaveri olisi todella hyvä. Ja niin hän olikin. Nauroin hyvin monessa kohtaa niin paljon, että mahaan sattui ja koko esitys oli yhtä naurua. Tätä miestä täytyy jatkossa pitää silmällä.

 

Heli Sutela

Toinen TV:stä tuttu esiintyjä. Heli on esiintynyt tutuksi tulleessa ”Kumman kaa” tv-sarjassa, jossa hän esitti ruotsinopettaja Annea. Tässä showssa vitsit olivat välillä tuohon sarjaan liittyviä ja välillä jotain muuta. Viihdyttävä esitys kaikin puolin ja esiintyjä tiukassa mekossaan varsin vetävän näköinen.

 

Krisse Salminen

Krisse oli pettymys. Hän vetää sitä ”prinsessaroolia” edelleen ja minusta se on jo hieman kulunut. Tai itse asiassa se ei ole koskaan minuun oikein uponnutkaan. Krisse otti esitykseensä mukaan myös tanssikilpailu voittonsa ja laittoi yleisön laulamaan onnittelulaulun englanniksi. Aika huonolla innostuksella tosin.

 

André Wickström

André on myös tv:stä tuttu esiintyjä, tosin ei ikinä ole kuulunut suosikkeihini. Wickströmin jutut olivat paikoitellen ihan hauskoja, mutta Jaakon, Nikon ja varsinkin Ilarin jälkeen jäi aika laimeaksi. Kaikkein huonoin oli kuitenkin lopun 5-minuuttinen, jolloin hän ei sanonut yhtään mitään vaan imitoi orkesterinsoittajia. Tämä nauratti ensimmäiset 30 sekuntia ja lopussa nauroivat enää ainoastaan eniten juovuksissa olevat katsojat.

 

Kokonaisuudessaan Stand Up, Turku! – Ei itkeä saa -esitys oli oikein viihdyttävä ja hauska. Mikäli Jaakko tai Ilari olisivat tulleet vielä lopussa esiintymään edes hetkeksi, olisi se pelastanut myös Krissen ja Andrén aikaansaaman pitkästyttävän lopun.

Edellinen artikkeliFour Reasons
Seuraava artikkeliOsoite Floridassa 2
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.