It’s getting dark

0
2576

Hei.

Tähän väliin ajattelin laittaa teille taas tälläisen tavallisen artikkelin ilman mitään mulkausta. Ensin hieman huonoja uutisia niille lukijoille, jotka pitävät meidän auto artikkeleista. Kuten jokainen on varmasti huomannut, tulee pimeä jo aika aikaisin. Näin ollen töistä päästyämme ei ole enää valoisaa aikaa juuri ollenkaan eikä valokuvia tai videota pysty ottamaan tarpeeksi hyvällä laadulla. Näin ollen emme ole nyt sopineet yhdestäkään koeajosta.

Yritämmekin siis tässä pimeässä vaiheessa kertoa teille muista asioista. Yritämme myös hommata autojen kuvaukseen ja action pätkiin sopivan videokameran, joka osaltaan olisi parantamassa tulevia videoitamme. Jotain tämän tapaista on harkinnassa.

Ensi viikon perjantaina olemme menossa Helsinkiin Top Gear Live showta katsomaan. Siitä varmaan jonkinlaista juttua odotettavissa. Kuulin myös, että siellä nähdään yksi auto, joka on lainassa Marko Sipilän autoliikkeestä. Sen lisäksi tulossa on autovahasta, ja naarmujen korjailusta juttua. 3-4 autoakin olisi tarjolla ja yritämme niitä ehkä jonain viikonloppuna ajella kun sen voi tehdä valoisaan aikaan.

Jos ette vielä ole hoksanneet niin Youtube:sta voi videoitamme katsella myös ihan hakemalla ”pikamulkaus” hakusanalla. Näin ollen voi löytyä niitä vanhempiakin videoita, joiden artikkelit on täällä arkistoissa (luettavissa toki).

Koittakaahan kestää tätä pimeää aikaa. Me yritämme pitää jonkinlaista julkaisutahtia yllä vaikka sitten päivän asusta jos ei muuta pystytä tarjoamaan.

ENGLISH

Hi.

This time you’ll get a general post without any quick glances. A little bad news for starters for those that like our car tests. It’s getting quite dark here in Finland and as soon as we get out from work, it’s already dim. This means we won’t be able to take good pictures or video from cars and therefor we haven’t taken any for a test.

So we are trying to make posts on different things like this general one. We are also thinking of getting some new equipment for our videos. Something like this.

We are going to Top Gear Live show next friday and that’s something we’re going to write about. I heard that Marko Sipilä car dealer is loaning a car on that show. Besides the show, we’re planning on making an article about car wax and fixing scratches. There’s also 3-4 cars waiting for us to test. Let’s see if we can fit them in a weekend sometime since then there is more light available.

If you haven’t figured it out, you can easily watch our old videos on Youtube just by searching the word ”pikamulkaus”. That way you can watch those old videos that aren’t on the front page any longer (although readable from the archives).

So I wish you strength to cope with this dark time. We are trying to keep some sort of publishing schedule even if it means posting about our clothes of the day (I hope it doesn’t come to that though)

 

Edellinen artikkeliHeaven Part 2
Seuraava artikkeliHeaven revisited
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.