Koeajossa: Audi RS7 (2014)

0
4173

Pääasiassa autojen testaaminen on tavallisten perusautojen testausta, juuri sellaisten autojen joita ihmiset yleensä ostavatkin. Joskus eteen tulee kuitenkin tilanteita, jolloin testattava auto on hyvin kaukana siitä mihin tavallinen kansalainen rahansa laittaa. Tällöin myös oma innostus ja odotukset nousevat aivan uudelle tasolle ja toivottavasti tämä näkyy myös ulospäin. Nyt sain jotain sellaista, joka rehellisesti sanottuna vuorotellen pelottaa ja ihastuttaa. Ihastuin jokunen vuosi sitten Audi A7:aan ja kirjoitinkin siitä pienen artikkelin tänne. Ajokokemus oli lyhyt mutta herätti kiinnostuksen kokeilemaan autoa jossain vaiheessa paremmin. Nyt sain mahdollisuuden testata tuon auton, tosin ”hieman” tehokkaampana versiona. Alle tuli nimittäin Audi RS7.

Tässä 560 hevosvoimaisessa ruutitynnyrissä on vääntöä 700 Nm ja se kiihtyy 0-100 km/h 3,9 sekunnissa. Tuo on jo pelkkiä numeroita tuijottamalla tavalliselle kadun tallaajalle jotain täysin käsittämätöntä. Arvatkaas vaan miltä se sitten tuntuu ratin takana. RS7 lähtee liikkeelle sellaisella intensiteetillä, että ensin se tuntuu potkaisulta ristiselkään ja sen jällkeen suoliston uudelleenjärjestelyltä. Pään sisällä veri siirtyy sujuvasti otsalta lähemmäs takaraivoa. Siltikin auto tarrautuu asfalttiin purukumin lailla ja se on täysin hallinnassa.

Audi RS7 on kuitenkin muutakin kuin räjähtävää liikkeellelähtöä. Tämä on todella tyylikäs auto jopa kaikkien sport-lisukkeidensa kanssa. Etuspoileri, sivuhelmat ja vihaiset etuvalot jotenkin sulautuvat designiin tavalla, joka tekee siitä elegantin. Toki pienikin kaasun painallus esimerkiksi liikennevaloissa paljastaa auton todellisen luonteen. 4.0 litrainen V8 moottori pitää itsessään jo kunnioitettavaa murinaa mutta tämän lisäksi pakoputkistolle on tehty jotain äänimaailman muokkaamiseksi. Autossa on 4 ajomoodia: confort, auto, dynamic ja individual. Comfort nostaa auton ilmajousia hieman ja pehmentää niitä. Lisäksi kaasuvaste on varsinkin kaupunkiajoon paljon mielyttävämpi. Auto on tästä hieman muokattu versio. Dynamic moodi päästä auton luonteen valloilleen ja individualissa saa itse määrittää auton asetuksista, mitkä haluaa aktivoida ja mitkä taas ei.

Kuten edellä jo hieman mainitsinkin, on confort-asetus paras kaupunkiajoon. Tehoa on tarvittaessa mutta se ei tule esiin kaasupolkimen ensimmäisen millimetrin painamisen jälkeen. Lisäksi auto kulkee tasaisemmin ja pehmeämmin sekä äänet ovat hieman rauhallisemmat. Dynamic asetuksessa auto unohtaa rauhallisuutensa ja siirtyy asentoon ”kaikki tai ei mitään”. Jo pienikin kaasun painallus saa äänet nousemaan ja auton loikkaamaan eteenpäin. Kaasun keventämisestä auto rankaisee pakoputkiston paukkumisella – ääni joka kuuluu sisälle ja säikäyttää ulkona.

Sisätilat ovat RS7:ssa tyylikkäät ja mukavat. Tilaakin on oikein mukavasti neljälle henkilölle. Takapenkin keskelle ei pääse istumaan vaan siihen on sijoitettu säilytyslokero. Takapenkillä oli jalkatilaa runsaasti ja päätilaakin siinä tapauksessa jos ei kallista päätään ihan taakse. Auton profiili laskee taaksepäin, joten päätila pienenee sen myötä. Etupenkillä molempia penkkejä ohjataan sähköisesti ja niihin on myös muistipaikkoja, joilla omat asetukset saa kuskin vaihdon jälkeen välittömästi takaisin. Penkit ovat mukavaa nahkaa ja vaikka ne ovat kuppimaiset, eivät ne purista mistään. Tästä johtuen pitkäkin matka sujuu mukavasti. Sisään ja uloskäyntiä helpotetaan siten, että ratti nousee ylöspäin ja laskeutuu takaisin kun moottori käynnistetään. Kojetaulu on selkeä ja näyttö on 7″. Näyttö vetäytyy kojetaulun sisään kun moottori sammutetaan ja ovi avataan.

Tavaratila on aika pitkä joskin matala takapäässä. Pahvilaatikkoja voi olla vaikea saada montaa mahtumaan mutta esimerkiksi ostoskasseja mahtuu vaikka kuinka monta. Pikkutavaroille on lisäksi reunoilla omat lokeronsa. Golf bägi mahtunee ainakin viistossa hyvin.

Audi RS7 on siis tyylikäs auto ja sitä on mukava ajaa. Comfort asetus mahdollistaa myös nätisti ajamisen. Haittapuolena tässä on kuitenkin hinta, joka alkaa noin 190 tuhannesta eurosta. Koeajoyksilön hinta varusteineen olikin jo melkein 220 000€. Jos tätä kuitenkin verrataan muihin vastaaviin teholukemiin pystyviin autoihin, ei hinta enää olekaan niin mahdoton. Bensan kulutus riippuu täysin ajopaikasta ja tavasta. Tasaista moottoritievauhtia ajamalla pääsin 9.1 l/100km mutta kaupugissa näin myös sellaisia arvoja keskikulutuksessa kuin 22 l/100km.

Valmistajan ilmoittamat ominaisuudet:

Moottori: 4.0-litrainen V8 TFSI
Teho: 412 kW / 560 hv
Huippunopeus: elektronisesti rajoitettu 250 km/h. Lisämaksusta voi nostaa yli 300 km/h asti.
Vääntö: 700 Nm
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 3,9 s
Keskikulutus: 9.8 l/100 km
CO2 päästöt: 229g/km
Polttoainetankin tilavuus: 75 litraa
Hinta alkaen: 192 061 €

Neljän päivän testirupeama oli varsin mieltä innostava ja silmiä aukaiseva kokemus. Voiko tavallinen urheilullinen auto enää tämän jälkeen tuntua tehokkaalta? Se jää nähtäväksi mutta auton palautan toisaalta haikein mielin ja toisaalta helpottuneena. Näin tehokas ja kallis auto tuo mukanaan suuren vastuun. Vastuuntuntoiselle ja järkevälle kuljettajalle RS7 on elämys, kun taas ilman järjen hiventä tästä tulee helposti oikotie mullan alle. Näin ollen voisinkin loppuun todeta, että auton hinta on varmastikin sopivan korkea. Nauttikaa videosta ja kuvagalleriasta.



Edellinen artikkeliKoeajossa: Volkswagen Amarok Canyon (2014)
Seuraava artikkeliKoeajossa: Carado A 461
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.