Digiauto projekti loppuu

0
3224

Kesäkuussa 2013 siirsin autojuttujen tuotantoni Digiauto -nimiselle sivustolle. Olin perustamassa tuota sivustoa ja rakentamassa sitä siksi menestykseksi millaiseksi se nousi. Autojen maahantuojat ja myös suomalaiset lukijat ottivat tuon hyvin nopeasti omakseen ja artikkeleita kirjoitin minäkin sinne miltei 70 kappaletta. Nyt alkuvuodesta lähtien olen kuitenkin hiljalleen jättäytynyt pois tuolta sivustolta ja lopullinen irtautuminen tapahtui huhtikuun puolivälissä.

Tämä Digiautosta pois jääminen ei suinkaan tarkoita autojuttujen loppumista. Olen tämän vuoden puolella koeajanut 5 automallia ja viime vuoden lopultakin taitaa jokunen olla vielä julkaisematta. Koeajoihin tulee nyt hetkeksi taukoa mutta nuo jo ajetut tullaan julkaisemaan joko täällä pikamulkauksessa tai sitten Project AV:ssa (tuosta lisää sitten joskus myöhemmin). Autoartikkelien tuotanto tulee näkymään jatkossa ’Pikamulkaus autoihin’ -nimellä. Videotuotannossa ja valokuvissa tulee näkymään Mediatuotanto Isotalon vesileimat ym.

Digiauton sivuilta ei siis löydy enää minun tekemiä artikkeleita. Nuo siellä aiemmin olleet tulee ilmestymään uudelleen joko tällä sivustolla tai sitten edellä mainitun projektin yhteydessä. Olen edelleen myös Auto- ja liikennetoimittajat ry:n jäsen ja sen myötä olen mm. valitsemassa vuoden lopussa taas Vuoden Auto Suomessa -tittelin perijää.

Pikamulkaus ja Autotoimittaja Miika tulevat siis jatkossakin ilahduttamaan teitä autoartikkeleilla. Videot ovat kaikki siirtyneet tutulle Youtube-kanavalle, joka tosin on nyt saanut selkeämmän osoitteen https://www.youtube.com/c/MiikaIsotalo.

Edellinen artikkeliUudistus 2015
Seuraava artikkeliKoeajossa: Toyota Prius+ (2013)
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.