Möllerin pikkukalat – Miika

0
4185

Saisiko olla aamukalaa?

Hei.

Pääsin jälleen mukaan erääseen buzzador-kampanjaan ja tällä kertaa se oli Möllerin Omega-3 pikkukalat.
Buzzadorit saavat testattavakseen tuotteita ja antavat niistä oman mielipiteensä. He myös kertovat tuotteista eteenpäin joko keskustelemalla tai sitten sosiaalisessa mediassa. Minä olen buzzadorina keskittynyt tähän sosiaalisessa mediassa kertomiseen, koska se tukee samalla Pikamulkaus blogin ideaa.

Jos sinäkin olisit kiinnostunut tuotteiden saamisesta ilmaiseksi testattavaksi, voit liittyä buzzadoriksi heidän sivuillaan tai jos haluat käyttää minua suosittelijana, käytä tätä toista linkkiä.

Palataan kuitenkin siihen aamukalaan.

Möller on tunnettu kalanmaksaöljy – tuotteistaan ja ainakin minulle on sen nauttiminen tuottanut aina sen verran epämiellyttäviä mielijohteita, etten ole sen yhden lapsuudessani sattuneen kerran jälkeen suostunut moista edes maistamaan. Olen kuitenkin valmis testaamaan sitä uudemman kerran kun väitetään sen muuttuneen paremman makuiseksi.

Pakkaus Pakkaus2

Omega-3 Pikkukalat on pakattu alumiiniseen säilytyskuoreen, josta ne avataan kuten monet lääkkeet. Pikkukalat on maustettu ksylitolilla ja sorbitolilla eivätkä sisällä mitään keinotekoisia aineita.

AvattuPaketti

Pikkukalat ovat oranssin värisiä ja tuoksuvat melko voimakkaasti. Eivät kuitenkaan pahalle. Koostumus on löysän hyytelömäinen ja niiden kotelosta poistaminen onkin välillä hankalaa. Heti avaamisen jälkeen ”kala” on hieman limaisen tuntuinen mutta kuivuu erittäin nopeasti. Jos kalan esimerkiksi ottaa pois alumiinista ja laittaa lautaselle odottamaan hetkeksi ennen syömistä, se todennäköisesti jää lautaseen kiinni eikä sitä saa enää siitä kokonaisena irti. Tuoksu muuten tarttuu myös sormiin.

pikkukala

Jäljelle jääkin oikeastaan enää se maku; oliko se yhtään parempi kuin tavallinen kalanmaksaöljy? Nyt täytyy myöntää, etten enää edes muista miltä kalanmaksaöljy maistui mutta tämä on kuin laittaisi hyvin hyvin makean karkin suuhunsa. Tuo ylimakea maku jää kielelle vielä pitkin päivää joten mausta pääsee nauttimaan lounaaseen asti.

Lapsen kanssa saimme testattua tuotetta kaksi kertaa. Lapsi sanoi ensimmäisen kerran jälkeen, ettei enää halua mutta kun päiviä oli kulunut muutama lisää, saimme suoritettua toisen testin. Se sujui jo hieman paremmin joten ehkä pitkäjänteisellä kokeilulla olisimme päässeet positiivisempaan lopputulokseen.

Loppupäätelmä

Kuten rivien välistä voi lukea, tämä tuote ei valitettavasti tule jäämään osaksi aamutoimiamme. Tuote olisi varmasti terveellistä (omega-3 rasvahappoja ja D3 –vitamiinia) mutta ylimakeana se ei vaan sovi meidän suuhumme. Suositeltava päiväannos olisi näissä kaiken lisäksi 2 kpl per päivä, joten joudumme vielä odottelemaan paremmin meille sopivaa omega-3 tuotetta.

Kosmik ja hänen perheensä olivat täysin toista mieltä. Heidän mietteitään voi lukea täältä.

Edellinen artikkeliMöller Omega-3 Pikkukalat, Kosmik
Seuraava artikkeliMercedes-Benz Atego
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.