TopGear Live Show

0
2790

TopGear Live Show Helsinki

Slingshot to English version below

Hei.

TopGear Live show oli ensimmäistä kertaa Suomessa nyt viikonloppuna ja olin ostanut liput perjantain 23.11.2012 esitykseen. Tämä oli ensi-ilta kyseiselle show:lle Suomessa eli mitään tietoa ei ollut siitä korviini kantautunut. Paitsi sen toki olin kuullut, keneltä autoja oli lainattu (katso Heaven -artikkelit).

Lähdimme ystäväni kanssa jo hyvissä ajoin (neljän maissa) ajelemaan kohti Helsinkiä. Show alkoi klo 20:30 mutta ovet aukaistiin jo kello 19:00. Tämä sopi meille varsin mainiosti koska ehdimme tutustumaan aulan esittelytiloihin varsin hyvin. Huomasimme kyllä, että joillakin tahoilla taisi show kuulua pikkujouluohjelmaan, koska tuo aika kulutettiin baarissa. Väki oli sitten siinä kunnossa, ettei ehkä sovi autoaiheiseen tilaisuuteen. Ei välitetä siitä, vaan nautitaan shown tarjonnasta.

Aulassa oli siis Top Gear aiheinen myyntikoju perällä, musaa luukuttava RedBull auto sekä parin automerkin esittelyä. Olikohan Veho yksi sponsoreista, koska Mercedes-Benz ja Citroën olivat hyvin esillä? Tässä niistä muutama kuva.

Yleisnäkymä aulasta.

Aula

Mersuja esittelyssä. A-250, CLS ja GLK.

Mersut

Citroenilla oli kieltämättä aika vetävän näköiset esittelijät. Autoina DS4, DS5 ja DS3-R.

Citikat

Meillä oli A-liput (eli ei ollut VIP lippuja, joka tarkoitti sitä, että menetimme backstagen ja VIP After Partyt) ja pääsimmekin aika lailla keskelle ja toiselle riville. Erinomaiset paikat siis.

Panoraamakuva esiintymisareenasta.

areena

Tilaisuuteen ei saanut tuoda kuin kännykkäkameran tai pokkarin. Kuvat on otettu Iphonella huonossa valossa ja lujaa liikkuvista kohteista, joten toivottavasti kestätte kuvien huonon laadun. Show alkoi täsmällisesti klo 20:30 sillä, että Top Gear juontajat Jeremy Clarkson ja James May ajoivat lavalla estraadille.

lava

Aivan, siis ajoivat. Herrojen lavassa (joka siis oli samannäköinen missä he TV-sarjassa haastattelevat vieraitaan) oli nimittäin Chevrolet Corveten V8 moottori ja näin ollen lava kulki varsin ketterästi. Juontajapari halusikin sitten näyttää miten lavalla tehdään donitseja. Enkä suinkaan tarkoita sitä, että Clarkson ja May olisivat alkaneet paistaa munkkeja öljyssä vaan he saivat lavan pyörimään ympyrää paikoillaan tehden ns. donitsin muotoista kuviota. Videolla jäljempänä lyhyt vilahdus ajelusta.

Kolmas juontaja, Radio Rockin Jussi Heikelä tulikin sitten vanhalla Valmetin traktorilla.

Valmet

Juontajakolmikko pelasi hyvin yhteen eikä Hammondin poissaolo sitten harmittanut ihan niin paljon (vaikka harmitti se silti). Teemana showssa oli kilpailut ja siihen kuului monta eri lajia. Ensin kuitenkin lavalle tulivat Top Gearin stunt team moottoripyörillä ja he hyppelivät hyppyristä. Tämän jälkeen oli ensimmäinen kilpailu, limbo, jossa hyppelijät joutuivat hyppäämään aina kapenevasta väliköstä. Muita lajeja oli mm. keilaus, curling, roomalainen hevoskilpailu, kuviokellunta, estejuoksu, poolo sekä välissä ollut kauneuskilpailu ja tulishow.

Keilaus
Jussi joutui ostoskärryn sisälle ja Jeremy sanoi pukkaavansa hänelle vauhtia pikkuisella sähköautolla. Sillä välin kun Jussi kiipesi kärryyn ja puki suojavarusteita, kävi Jeremy vaihtamassa sähköauton Ford Mustangiin. Sillä sitten annettiin hieman reippaammat vauhdit.

Curling
Curlingissä kilpailivat Jeremy ja May keskenään. Se olivat pienissä autoissa, jotka oli varustettu pohjassa olevilla liukupyörillä. He ottivat ensin vauhtia, kytkivät pyörät alle ja liukuivat lähelle maalia. Jussi toimi mönkijällä lakaisijana.

Roomalainen hevoskilpailu
Jeremy oli sitä mieltä, että yksi hevosvoima on liian vähän. Siksi hän olikin rakennuttanut neljän skootterin vetämät valjakot. Skootterit olivat keula pystyssä ja kääntäminen tapahtui ainoastaan jarruttamalla reunimmaisillä skoottereilla. Kilpailijoina oli the Stig, Jussi, Jeremy ja James. Ei liene vaikea arvata kuka voitti.

Kuviokellunta
Kuviokellunnan suorittivat Stunt team Ford Focus RS autoilla. Hienosti pyörittivät vehkeitään ympäri areenaa.

Estejuoksu
Tässä lajissa oli mukana ketterä stunt mies. Hänen tuli hypätä vastaan ajavan mikroauton ylitse. Tämä sujuikin sen verran hienosti, että seuraavassa erässä vastaan ajoi Dodge Viper. Stuntti hyppäsi myös tämän auton yli hienolla voltilla.

Poolo
Poolo oli shown viimeinen laji. Sitä pelattiin joukkueilla moottoripyörillä, johon oli viritetty ilmanpaineella toimiva lyöntinuija. Peli oli aika hauskaa katsottavaa.

Kauneuskilpailu
Mayn mielestä kisassa pitää olla myös kauneutta ja niinpä he järjestivät kauneuskilpailun. Tässä pari kuvaa noista kaunottarista.

Kaunottaret2 Kaunottaret1

 

Hieman epäselväksi voittaja jäi mutta ei kai sillä niin merkitystä ole. Kaikki autot olivat upeita ja monen auton huomasin olevan Marko Sipilältä peräisin. Mukana oli kuitenkin muitakin kuten BMW M1, Porsche Carrera GT ym.

Tulishow
Yhdessä vaiheessa areenalle tuli pari Porschea, palavana. Niiden kanssa tuli nainen, jolla oli molemmissa käsissään liekinheitin. Nainen ampui heittimellä aina välillä noita porscheja sekä teki näyttäviä kuvioita ilmaan. Koska penkkimme oli niin edessä, tuntui palavan porschen ohiajo joka kerta naamassa kuumotuksena. Tässä kuvaa tuosta esityksestä.

Tulishow

Loppupäätelmä
Show oli melkoista tykitystä ja machoilua alusta loppuun…eli juuri sitä mitä sen pitikin olla. Etukäteen oli katsojia kehoitettu suojaamaan kuulonsa, mutta liian kovalla oli mielestäni ainoastaan musiikki. Autojen ja moottoripyörien murinat eivät haitanneet vaan päin vastoin. Show oli ehdottomasti hintansa arvoinen, katsomisen arvoinen ja siitä jäi todellä hyvä mieli.

Lopuksi mieltäni lämmitti vielä henkilökohtainen vastaus sekä Clarksonilta että Mayltä omaan kiittämisviestiini Twitterissä. Ainoa asia minkä olisin voinut tehdä toisin on VIP lippujen hommaaminen. Siinä olisi tosin taas hinta noussut 50€:llä. Loppuun vielä lyhyt video muutamista kohdista esitystä.

 



 

English

Hi.

TopGear Live show was the first time in Finland this weekend and I had bought tickets for the Friday the 23rd of November show. This was the premier for the show in here so I hadn’t heard anything about it before going there. I did know though, that some of the cars over there had been borrowed from Marko Sipilä car dealer (read the heaven articles).

We started the journey towards the show early at around 4 PM. Show was about to start at 8:30 PM but doors would open at 7:00 PM. This was just fine for us since we had time to go through what was displayed in the lobby area. We noticed that some groups might have kept some sort of a little Christmas party there since they enjoyed most of their time in the VIP bar. Afterwards they were not necessary in a condition you’d think of being in a car show. Let’s not care about that though and move on.

At the lobby there was a shop for Top Gear stuff (shirts and other things), a Red Bull car that played music pretty loud and two car marks on display. I wonder if Veho Finland was one of the sponsors since the auto marks in display were Mercedes-Benz and Citroën. Here’s a few pictures from them.

 

General lobby view.

Aula

Mercs on display. A-250, CLS and GLK

Mersut

I have to admit that Citroën had pretty nice looking presenters. Cars were DS4, DS5 and DS3-R.

Citikat

We had A-tickets (meaning that we didn’t have VIP tickets which would have given us access to the backstage and to the VIP afterparty) and our seats were quite near the middle and on the second row. Excellent seats.

Panorama picture from the arena.

areena

You were not allowed to bring a SLR camera to the show, only mobile phone or a pocket size camera. My pictures are taken with an Iphone and in a bad lighting conditions so apologies for the bad quality. Show started precisely as planned at 8:30 PM with the presenters Jeremy Clarkson and James May driving to the arena with the stage.

lava

Yes, drove. Their stage (which looked quite like the one in their TV-show were they interview their guest stars) had a Chervolet Corvette V8 engine inside and it moved pretty well. The presenters wanted to show how you make donuts with it and that they did. It really had some extreme power in it. You can see some of that on the video below.

The third presenter, Jussi Heikelä from Radio Rock, came with an old Valmet tractor.

Valmet

The three presenters worked pretty well together and so I didn’t miss Hammond quite that much (I still would have wanted him there though). The theme of the show was a competition with many events. Before the competition, the Top Gear Stunt team came to the arena with their motorcycles and made impressive jumps. After that, came the first event, limbo, where the motorcyclists had to jump between a gap which was getting smaller after each jump. Other events were bowling, curling, Roman chariot race, synchronized swimming, hurdles, polo and the extra events beauty pageant and a pyrotechnic show.

Bowling
Jussi had to go inside a shopping cart and Jeremy said to give a little push with a little electric car. Jussi started dressing up the safety gear and in the meanwhile Jeremy changed the car in to a Ford Mustang. With that, he gave a little stronger push.

Curling
James and Jeremy was competing against each other in the curling inside little cars which had sliding rollers attached on the bottom. They took some speed and then switched the rollers on and slided towards the goal area. Jussi was the brushing man with his ATV.

Roman chariot race
Jeremy thought that one horse power was too little. So he made some chariot with four scooters at the front. Scooters only had their back wheel down so in order to turn, they needed to brake with the 2 scooters on the left. Competitors were the Stig, Jussi, Jeremy and James. Shouldn’t be hard to quess who won.

Synchronized swimming
Synchronized swimming was performed by Stunt Team with their Ford Focus RS cars. They spinned their cars around the arena very well indeed. Amazing precision and timing.

Hurdles
They had brought along a very agile stunt man. He’s job was to jump over a go-kart that drove towards him. This went so smoothly that they wanted to try with something a little bigger. So next round was to jump over a Dodge Viper (finally some noice from a car). Stunt man performed this one very well too and jumped over it with a somersault in the air.

Polo
Polo was the final event. It was played with motorcycles that had a pressure hammer attached and was played by two teams; England and Finland. It was pretty fun to watch it although maybe not so stunning as some of the other things they did.

a Beauty pageant
James May thought that every contest should have a beauty pageant as well. So they brought in the competitors and there’s two pictures below about them.

Kaunottaret2 Kaunottaret1

I didn’t quite catch it if there was an actual winner but I guess it’s not so important. All of the cars were stunning and many of them were borrowed from Marko Sipilä special cars dealer. There were some that weren’t though, like BMW M1 and Porsche Carrera GT.

Pyrotechnic show
At one point two black Porsche came to the arena, burning and leaving burning tire tracks. A woman also came with them and she had firethrowers in her hands. She was shooting the Porsches and also did some nice moves on the air. Since we were sitting on the second row, we felt the heat on our faces every time the Porsche went past us. Here’s a picture from that performance.

Tulishow

The Conclusion
The show was loaded with Fire, explosions, beautiful cars and stunning performances, just like it was meant to be. They recommended people to protect ears but I think the only thing too loud in there was the background music. The sound of the cars and motorcycles didn’t bother but on the contrary it was something you wanted to hear. This show was definitely worth the price, worth seeing it and we left the show with a satisfied grin on our face.

Lastly there was yet one more thing that really meant a lot to me. After the show I sent a thank you message to Clarkson and May on Twitter and I got a reply back. One thing I could have done different was getting the VIP tickets. That would have meant paying 50€ extra though. Here is a very short video from the show.



Edellinen artikkeliValioliiga arvonta
Seuraava artikkeliHuoltokatko / Maintenance break 1.-2.12.2012
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.