Belvita Miika

    0
    4118

    BELVITA BREAKFAST aamupalakeksit

    Hei.

    Olen jäsenenä buzzador palvelussa ja saan silloin tällöin kutsuja kampanjoihin, joissa pääsen testaamaan tuotteita ja kertomaan niistä oman mielipiteeni. Buzzadoriksi pääsee kuka tahansa, joka haluaa testata tuotteita ja kirjoittaa niistä oman rehellisen mielipiteensä.

    Buzzadoriksi voi ilmoittautua Buzzadorin sivuilla tai jos haluat käyttää minua suosittelijana, tämän toisen linkin kautta.

    Mennään kuitenkin varsinaiseen aiheeseen eli keksiin. Keksihän maistuu aina ja varsinkin aamuisin nautiskeltuna siitä saa virtaa loppupäiväksi. Siksipä ilahduinkin kovasti siitä, että pääsin toiseen Buzzador kampanjaani ja minulle tarjottiin jopa kolmea erityyppistä keksiä, ilmaiseksi.

    Jos haluat lisätietoa kekseistä, voit lukea niitä vaikka Belvita:n keksihyllystä.

    Kaikki

    Tässä näkyvät nuo kolme erilaista aamukeksiä. Jokainen niistä oli erittäin nautinnollista, varsinkin kahvin kanssa nautittuna. Haluatte varmaan tietää miltä kukin keksi maistui joten kerron jokaisesta paremmin.

    jogurtti

    Ensimmäiseksi maistoin Jogurttikeksiä. Keksit oli pakattu hieman tiiviimmin kuin muut, varmaan tuoreuden varmistamiseksi kun maitotuotteesta on kyse. Pakkauksessa oli kaksi keksiä. Jogurtti oli levitetty keksin väliin ja saatu jotenkin jähmettymään niin ettei se valu pois kesken keksin syönnin. Tämä keksi maistui oikein makealta ja osoittautuikin toiseksi suosikikseni.

    HunajaPahkina

    Monet saattavat pitää pähkinöistä keksin välissä mutta minä en koskaan ole oikein pähkinöistä pitänyt. Tässä pähkinät oli kuitenkin sekoitettu hunajan kanssa niin, etteivät ne juurikaan maistuneet. Eivät ainakaan niin, että olisin jättänyt tämän keksin väliin. Itse asiassa tätä keksiä halusin heti seuraavana aamuna lisää. Mikäpä sitä hunajaista keksiä voittaisikaan ja oi että sitä energian määrää jonka siitä saa koko aamupäiväksi. Tästä tulikin lopun perin minun oma suosikkini. Hunajapusseista tulee jopa neljä keksiä.

    ViljaMaito

    No mitenkäs on laita sitten tällä viimeisellä keksilaadulla? Itse asiassa nämä Vilja-Maito keksit, joita pussissa oli myös neljä, maistuivat kovasti tavallisilta kaurakekseiltä. Siis ihan hyviä, mutta kovin tavanomaisia. Jos siis kaipaat tuttua ja turvallista keksiä, on tämä ehkä helpoin päästäkseen aamukeksin makuun.

    Loppupäätelmä

    Näistä kolmesta siis jogurtti ja hunaja-pähkinä olivat omia suosikkejani. Kun aamulla syö tuon yhden annospussillisen kahvin kanssa, ei välttämättä muuta aamiaista tarvitsekaan mutta nämä menevät hyvin myös osana muuten terveellistä aamiaista. Jos aamiaiseesi kuuluu jo puuroa tai muroja, voit syödä kekseistä vaikka vaan puolet. Keksit ovat kuitenkin hyvin täyttäviä ja niissä on pitkäkestoista hiilihydraattia joka kestää kauan. Ainakaan minulla ei ennen lounasaikaa ole pätkääkään nälkä näiden nauttimisen jälkeen.

    Niin sanotuksi energiapatukaksi näistä ei ole, siis esimerkiksi kuntoilun yhteydessä. Energia vapautuu näistä liian hitaasti siihen tarkoitukseen.

    Plussat:

    – Jos muuten ei ehdi syömään aamiaista, näistä saa energiaa aamupäiväksi.

    – Pienet annospussit on helppo ottaa vaikka töihin mukaan.

    – Kaikki kolme makua olivat ainakin minun mielestäni hyviä.

    Miinukset:

    – Näillä on vähän liian helppo jättää kunnon terveellinen aamiainen syömättä. Sanoisinkin, että käytetään näitä vain silloin kun ei ehdi muuten syömään tai jos olet niitä jotka eivät koskaan syö aamulla mitään.

     

    Jos sinulla tämän johdosta alkoi tekemään mieli aamukeksiä, Belvita Breakfast paketteja löytyy melkein jokaisesta ruokakaupasta. Ainakin isoimmista marketeista.

    Edellinen artikkeliPolaris Edge 600
    Seuraava artikkeliBelvita Mikko
    Miika I.
    Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

    Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.