Koeajossa: Ford Ranger WildTrak (2015)

1
5302

Lava-auto ajamisesta nauttiville

Lava-autot käsitetään yleisesti ottaen työkoneiksi ja niiden perimmäinen tarkoitus on vaan saada miehet ja työvälineet mahdollisimman tehokkaasti työn suorittamis paikkaan. Viime aikoina autotehtaiden suunnittelijat ovat kuitenkin hoksanneet, että niistä voisi oikeastaan tehdä myös miellyttäviä silmälle ja tehdä niistä parempia ajaa. Ford Ranger WildTrak on tästä hyvä esimerkki.

Koeajoyksilö on varustettu pidemmällä lavalla ja näin ollen takapenkeistä on jouduttu tinkimään. Etupenkkien takana olikin vain tavaran säilytykseen tarkoitettu, kovapintainen ja muotoilematon tila. Meille se oli ihan ok, sillä sinne sai sopivasti kaikki kameratarvikkeet, eikä niitä tarvinnut pitää lavalla. Ovia oli neljä mutta takaovet ovat puolikkaita ja avautuvat kaappariovien tavoin väärin päin.

Konepellin alta löytyy 3.2 litrainen turbodiesel, joka kehittää 200 hevosvoimaa. Sitä on säätelemässä 6 portainen automaattivaihteisto, mikä vaihtaakin oikein mukavasti. Vääntöä on tarjolla 470 Nm Tämä näkyykin sitten suorituskyvyssä oikein positiivisella tavalla eli tällä työkoneella ei kyllä missään nimessä jää liikenteessä jalkoihin.

Ajo-ominaisuudet ovat tulleet eteenpäin kovastikin. Ranger WildTrakilla pystyy ajelemaan mutkateilläkin nautinnollisesti tarkan ohjauksen ansiosta. Istuma-asento on parantunut niistä vanhemmista malleista, joissa jalat olivat melkein vaakatasossa. Nyt ajoasento on enemmän maastureihin ja pakettiautoihin verrattavissa oleva. Hallintalaitteet ja navigaattorit alkavat olla myös yhtä hyvä kuin henkilöautoissa.

Maasto-ominaisuuksia testasimme pikaisesti sorakuopalla. Alennusvaihde ja mäkihidastin toimivat hienosti ja maavara riittää epätasaisempaankin maastoon. Tässä artikkelissa en nyt mene autoon tämän syvällisemmin tekstimuodossa vaan voitte tutustua siihen alla olevalta esittelyvideolta. Vielä enemmän autoa näkee tulossa olevalta road trip -videolta.


Ford Ranger WildTrak esittelyvideo


Kuvagalleria

Edellinen artikkeliSony NW-ZX100HN Walkman
Seuraava artikkeliSuuret Seikkailupelit
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

1 KOMMENTTI

  1. […] Kuvasta näkyy arvio ajoajasta mutta se ei meidän tapauksessa pitänyt lähellekään paikkansa, sillä kerrankin lähdettiin matkaan sillä mentaliteetilla, että nyt keskitytään myös maisemien kuvaamiseen. Autona meillä oli tällä kertaa testissä ollut Ford Ranger WildTrak. Jos tuo auto kiinnostaa enemmän niin siitä voi lukaista arvostelua vaikka Pikamulkaus blogin artikkelista. […]

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.