Koeajossa: Volkswagen Touareg (2014)

0
5999

Volkswagen Touareg on malliston isoin auto, siis mikäli lava- ja pakettiautoja ei lasketa mukaan. Tätä ei myöskään voi sanoa citymaasturiksi tai crossoveriksi, sillä Touaregissa on kaikki maastoon tarkoitetut ominaisuudet sekä vaihteiston että jousituksen osalta.

Olin ennen Touaregia ajellut viikon verran hieman tehokkaammalla Audin maasturilla, joten ensimmäinen reaktio liikkeelle lähdettäessä olikin, ettei auto kulje mihinkään. Vaikka molemmissa autoissa on 3.0 litrainen TDI moottori, on väännössä ja hevosvoimissa toki paljonkin eroa. Siltikin, Touaregilla ei todellakaan jää liikenteessä jalkoihin, siinä kaasua pitää vaan käyttää hieman etuvarvasta enemmän. Touaregista on toki olemassa myös V10-moottorilla varustettu malli mutta se ei ole Suomen valikoimissa. Koeajoauto oli 180kW V6 moottorilla varustettu ja auton painaessa hieman yli 2200 kg, on enemmän ehkä merkitystä 550 Nm väännöllä.

Koeajoreitille osui kaikenlaista tietä, umpimetsää lukuunottamatta. Vaihteiston maasto-asentoa testasimme pienellä mökkitiellä ja mäkihidastusta siihen kuuluneella jyrkällä mäellä. Ryömintä sujui vaivattomasti ja 360-asteen kameranäkymä auttoi auton ohjastamisessa kapealla väylällä. Mäkihidastin taas oli erittäin tehokas ja se olisi varmasti toiminut hyvin paljon vaativammassakin paikassa.

Sisätilat Touaregissa ovat luxus-luokkaa. Koeajoyksilö oli R-line varusteltu eli siinä oli hieman normaalia laadukkaammat sisätilat ja ulkopuoleltakin auto oli hieman näyttävämmän näköinen. Penkit olivat nahkaiset ja penkinlämmittimet lämmittivät ne tehokkaasti kylminä aamuina. Penkeissä oli sähköiset säädöt ja mahdollisuuksia olikin niin paljon, että täydellisen asennon löytyminen olisi vaatinut pidemmän ajan kuin neljä päivää. Kun sopiva asento löytyy, sen voi laittaa muistiin. Muistipaikkoja on kolme, jotka yleensä varmaan riittävät kaikille sitä autoa kuljettaville.

Penkit olivat siis oikein mukavat. Muotoilu on hyvä eikä takapuoli puudu pidemmälläkään ajomatkalla. Mukavuutta tuo myös lisävarusteena saatavat ilmajouset, jotka tässä autossa oli mukana. Harmittavasti tällä on myös se kääntöpuoli, että ajotuntuma hieman heikkenee. Auto lipuu ilmajousilla niin pehmeästi, että perstuntuma tahtoo kadota. Volkswagen on ottanut tosin tämänkin huomioon. Jousiin on 3 eri jäykkyysasetusta: Sport, Normal ja Comfort. Sportilla auto laskeutuu ja jäykistyy, normaalilla mennään aika pehmeästi ja confort muistuttaa jo enemmän laivaa, joka kelluu aaltojen päällä.

Sitten hyviä uutisia Touaregia harkitseville. Jos polttoaineen kulutus hirvittää, on se tässä saatu auton järkälemäisen koon huomioon ottaen todella alhaiselle tasolle. Keskikulutus on valmistajan mukaan 7,2 litraa satasella eikä se omalla koeajo jaksolla tästä paljon poikennut. Dieseliä menee tankkiin 100 litraa, joten pidempikin reissu onnistuu ilman jatkuvaa huoltoasemalla ramppaamista.

Valmistajan ilmoittamat ominaisuudet:

– Moottori: 3,0 V6 TDI
– Tehot: 180kw (245 hv) / 3800 – 4400 k/min
– Huippunopeus: 220 km/h
– Vääntö: 550 Nm / 1750 – 2750 k/min
– Kiihtyvyys 0-100 km/h: 7,6 s
– CO2 päästöt: 189 g/km
– Keskikulutus: 7,2 l / 100km
– Paino: 2153 kg
– Mitat (P, L, K): 4795 mm, 1940 mm, 1709 mm
– Tankin tilavuus: 100 l
– Mäen nousukyky: 31 astetta
– Tavaratila: 580 l
– Hinnat alkaen: 88158,79 €

Touareg ei ole kuitenkaan mikään halpa auto. Koeajoyksilön hinta oli 119 tuhatta euroa. Toki sillä rahalla saa mukavan auton, jolla pääsee melkein mihin vaan. Itselleni tämä auto ei ehkä sopisi juurikin tunnottoman ajon takia. Tosin viimeisenä testipäivänä saapui takatalvi lumimyrskyn saattelemana ja hetken aikaa ajokeli oli järkyttävän huono. Siinä kohtaa Touareg näytti kyntensä ja sillä ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia liikkua ripeästi. Jopa liikennevaloista lähdettiin lumihangessa kuin mitään lunta ei olisi ollutkaan. Eli mitä huonompi keli, sitä parempana Touareg esittäytyy.

Lopuksi kuvaamamme lyhyt video sekä kuvagalleria:

 



 

Edellinen artikkeliKoeajossa: Volkswagen Scirocco GTS (2014)
Seuraava artikkeliKoeajossa: Audi SQ5 (2014)
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.