Olen tässä suhteellisen tuoreen autotoimittajaurani aikana kerinnyt ajamaan aika montaa kaupunkimaasturia tai crossoveria. Audi Q5 on jotenkin kiehtonut minua ja odotinkin kovasti, että saisin sen koeajoon. Digiauton aikana Laurihan ajeli Q5:sen hybridiversiota ja minä sain kunnian testata siitä version, joka on pumpattu täyteen steroideja – eli Audi SQ5.
Tehdään nyt heti aluksi selväksi, että kyseessä on auto, jonka alkaen hinta on yli 90 000 €. Tämä karsii jo suurimman osan auton ostajista, varsinkin kun lisävarusteineen hinta on jo yli 100 tuhatta euroa. Tämä on todella harmi, sillä SQ5 on täysiverinen urheiluauto kaupunkimaasturin vaatteissa ja sillä on todella – siis todella hauska ja miellyttävä ajaa. Meille tavallisille ihmisille tällainen jää siis vain haaveeksi tai unelmaksi. Unelmia, varsinkin autounelmia saa kuitenkin olla ja pitääkin olla. Unelmointi ja haaveilu on sallittua!
Palataan siis autoon. SQ5 on sporttisempi versio Audin keskikokoisesta kaupunkimaasturista (Q3, Q5, Q7). Ulkonäöllisesti S-malli eroaa tavallisesta korostetuilla pakoputkillaan sekä leveämmillä helmoillaan. SQ5 merkkejä on sijoiteltu ympäri autoa, aina ratin alaosasta jarrusatuloihin. Nuo logot voivat kuljettajalle tuoda hyvän mielen mutta samalla ne ikään kuin varoittavat muita siitä, että tämä ei ole ihan tavallinen SUV. Tämä on myös Audin ensimmäinen S-malli, joka on varustettu diesel moottorilla.
Ennen kuin joku sieltä ehtii huutaa, ettei ”diisseli” mikään urheiluauto ole niin avaan tätä hieman lisää. Autossa on 3.0 litran TDI moottori kaksoisahdettuna. Hevosvoimia löytyy 313 ja vääntöä 650 Nm. Joko alkaa kuulostaa urheiluautolta? Mikäli tämäkään ei vielä auta asiaa niin auto kiihtyy 0-100 km/h 5.1 sekuntia ja huippunopeus on saksalaiseen tapaan rajoitettu 250 km/h lukemaan. Tätä pystyy myös vaivatta viemään ”kahva edellä” kun ajonvakautus on kytketty pois päältä. Silti auto painaa melkein 2 tonnia.
Kaikki tämä on tietysti mukavaa, kun ollaan suljetulla alueella. Tärkeämpää mahdolliselle ostajalle on kuitenkin se, miten se toimii arkikäytössä. Auto on hyvin tilava matkustajille ja tavaratila on myös pikku farmarin luokkaa. Materiaalit ovat laadukkaan oloiset ja koeajoautossa oli nahkapenkit, joita säädettiin sähköisesti. Penkki on kuin ilmapallokirahvi eli se vääntyy ja kääntyy melkein miten vaan tuoden jokaiselle miellyttävän ajoasennon. Ratti on paksuhko ja pehmeä nahkapintainen. Mittaristo on selkeä ja monitoiminäytöstä löytää loput. Ratissa on kunnioitettavan vähän nappeja sekä rullakytkin molemmin puolin.
Kahdeksan portainen automaatti liikuttaa autoa halutessa pehmeästi ja ripeämpään ajoon löytyy S-asento. Monitoiminäytön ja keskikonsolin säätimien avulla voi autoa säätää joko valitsemalla jonkin valmiista ohjelmista tai sitten säätämällä yksittäisiä asetuksia itse ja koostamalla näin haluamansa ”moodin”. Dynamic -tila on urheilullinen ja itselläni se oli pikaista testiä lukuunottamatta aina valittuna.
Quattro neliveto on jatkuvasti päällä ja pyörät vetävät suhteessa 40:60. Karkeapintaiset 19″ suv -talvirenkaat (kesärenkaat 20″) antavat yhdessä nelivedon kanssa hyvän pidon kaikilla pinnoilla. Polttoaineen kulutus on tämän tasoiselle autolle jopa yllättävän pieni, keskikulutuksen ollessa vain 6,8 litraa sadalla kilometrillä. Autossa on myös sylinterien lepuutustoiminto eli kun kaikkia kuutta ei tarvita, käytetään vain neljää. Myös Start & Stop järjestelmä säästää polttoainetta sammuttamalla moottorin risteyksissä.
Takapenkeille mahtuu hyvin istumaan. Myös lastenistuimet menevät vaivatta ja ISOFIX-kiinnikkeetkin löytyy. Audi SQ5 on tarkoitettu siis myös päivittäiseen käyttöön perheelle. Takaluukku toimii sähköisesti ja sen voi avata joko kuljettajan ovesta, kaukosäätimen keskimmäisestä napista tai sitten itse luukusta. Musiikkielämyksiä tuo 14 Bang & Olufssenin kaiutinta subwooferin kera ja yli 500W vahvistimella.
Tekniset ominaisuudet (arvot valmistajan ilmoittamia):
Moottori: 3.0 V6 TDI
Tehot: 230 kw (313 hv) / 3900-4500 rpm
Vääntö: 650 Nm / 1450-2800 rpm
Huippunopeus: 250 km/h (rajoitettu)
Kiihtyvyys: 5,1 s
CO2 Päästöt: 179 g/km
Keskikulutus: 6,8 l / 100 km
Mitat (p,l,k): 4644 mm, 2089 mm, 1624 mm
Hinta alkaen: 92 356,39 €
Auto on siis mukava ajaa ja se ottaa (S-mallin kireämmästä alustasta huolimatta) kuopat vastaan pehmeästi. Liikennevaloista lähdettäessä kiihtyvyys saa veret pakenemaan otsasta takaraivoon ja nopeusmittari on yli sallitun lukeman salamannopeasti, jos ei ole varuillaan. Varovaisempiin startteihin kannattaa jalka vain laskea kaasun päälle painamatta sitä ollenkaan. Äänet ovat osa nautintoa tässä autossa. Möreät äänet saavat suupielet herkästi ylöspäin ja pienellä kaasunpainalluksella saa myös jalankulkijoiden päät kääntymään. Kaasupolkimen survaisu taas tuo sellaiset sinfoniat, että kuljettajalta pääsee narun purskahdus heti kun ilma jälleen kiertää keuhkoissa.