Koeajossa: Toyota Proace pakettiauto

0
6177

Toyota Proace – suomalaisten suosikin korvaaja?

”Kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen”…ei vaan Proaceen.

Toyota alkoi valmistaa pakettiautoa nimeltä Hi-ace jo vuonna 1972. Sittemmin 80- ja 90-luvuilla Hiacesta oli tullut varsin suosittu Pohjoismaissa. Hiace ei kuitenkaan täyttänyt enää 2012 EU-päästö- ja kolariturvanormeja joten maahantuonti lopetettiin. Hiacea kuitenkin myytiin vielä viime vuonna noin 13000 kappaletta ja näistä käsittääkseni melkein puolet Suomeen. Toiset puolet meni sitten toisiin Pohjoismaihin.

Toyota ei kuitenkaan halunnut kokonaan menettää tavarankuljetus-asiakkaitaan muttei myöskään halunnut alkaa kehittämään täysin uutta mallia EU-markkinoille. Toyota päättikin tehdä Hiacen seuraajan yhteistyössä PSA-konsernin (Citroën ja Peugeot) kanssa. Seuraaja sai Toyotan puolella nimen Toyota Proace.


Saimme Turun Autokiilasta Proacen testiin miltei heti kun niitä koeajoon yleensäkin sai antaa.

Ulkonäkö:
Heti keulan muotoilusta näkee, että Peugeotilla on ollut näppinsä pelissä. Auto ei näytä yhtään Toyotalta vaikka sellainen merkki keulalla komeileekin. Proace on virtaviivaisempi ja etuvalot ovat aika muhkeat.
Myös sisätilat ovat muuttuneet nykyaikaisemmiksi verrattuna Hiacen hyttiin. Ajoasentoa saa muutettua ja muutenkin asento on mukavampi kuin edeltäjässä. Vaihdekeppi on pikkuinen (eli normaali) verrattuna Hiacen lipputankoon.
Istuimet löytyy kolmelle eli kuskille ja pari-istuin kahdelle matkustajalle.

Moottori:
Proacea on saatavana kolmella eri moottorivaihtoehdolla. Tällä kertaa bensamoottoria ei ole valittavana vaan kaikki ovat dieselmoottoreita. Näin on siis 1.6 litrainen (90hv), 2.0 litrainen (128 hv) ja 2.0 litrainen (163 hv). Koeajossa meillä oli tuo keskimmäinen.

Yleensä autojen moottoreista kertoessani kirjoitan kiihtyvyydestä ja tehoista. Ehkä se ei suoranaisesti sovi pakettiautoihin mutta kerrompa siitä kuitenkin. Tuo 128 hevosvoimainen moottori oli nimittäin melkoinen raketti kun liikennevaloista lähti liikkeelle. Turboviive oli melkoinen ja ykkösvaihteen välitys todella lyhyt mutta ahtimen viimein tullessa leikkiin mukaan, lähdettiinkin sitten aika reippaasti eteenpäin. Toisin sanoen niin, että kumit kiljahtavat kuivalla asfaltilla. Jos tuo 128 hevosvoimainen oli jo tuollainen, millainen mahtaakaan olla tuo tehokkain versio. Toki tuolla pystyy ajamaan myös rauhallisesti ja tasaisesti. Tämä onkin tärkeää jos tarkoituksena ei ole purkaa huonosti kiinnitettyä lastia risteysalueelle.

Tavaratila:
Tavaratilan koko riippuu valitusta korimallista. Näitä on muiden merkkien tapaan vähintään kolme ja Toyotassa ne ovat normaali, pitkä ja korotettu pitkä malli. Tavaratilan koko menee vastaavasti 5, 6 ja 7 kuutiometriä. Tämä on sinänsä hieman hämäävää, koska itselläni oli sellainen olo, että verrattuna esimerkiksi Renault Traficin tavaratilaan, olisi Proacessa pienempi tila. Luvuissa mitattuna ne ovat kuitenkin samoissa.

Koska kuutiot eivät välttämättä kerro kaikille kuinka paljon tavaraa sinne saa menemään, teimme testin. Lastasimme ensin autoon kaksi pyykinpesu laitetta. Tilaa jäi vielä vaikka kuinka paljon. Jatkoimme siis lastaamista ja laitoimme vielä 6-hengen puutarha ruokaryhmän eli pöytä ja kuusi tuolia. Hyvin mahtui ja tilaa jäi vieläkin. Täytyy siis sanoa, että tilaa on riittävästi pakettiautoksi.

Loppupäätelmä
Toyota Proace on hyvä pakettiauto ajaa. Hyvät säätömahdollisuudet antavat hyvän ajoasennon ja suuret lasipinnat mahdollistavat hyvän näkyvyyden. Sivupeilit on jaettu kahteen osaan ja alempi näyttää taka-alakulmaan. Hytti vie hieman tilaa takaosasta joten tavaratilan etuseinä ei ole tasainen. Tämä voi haitata jossain tilanteissa lastaamista mutta toisaalta suurentunut ohjaamo miellyttää.

Hallintalaitteet on nykyaikaiset, vaihteisto henkilöautomainen ja penkeillä on mukava istua. Ratti on paksuhko mutta siitä on hyvä pitää kiinni. Tehoa autossa on riittävästi, ainakin kaksilitraisissa mailleissa. Hiace oli joko taka- tai nelivetoinen. Proace on etuvetoinen. Auto kulki todella tasaisesti ja vakaasti kaikenlaisilla tien pinnoilla eikä sivutuulikaan normaalia enempää.

Hinnat vaihtelevat vajaan 28.000 euron ja melkein 37.000 euron välilä. Koeajoauton lähtöhinta oli hieman alle 32.000 euroa.
Tuleeko Proacesta siis uusi suomalaisten suosikki? Sitä on vaikea ennustaa, koska niin moni asia vaikuttaa siihen. Suomalaiset sanoivat Hiacea ”hiase”:ksi joten tämä kääntynee suussa sitten ”proase”:ksi. Jälkimmäinen ehkä hieman hankalampi lausua.



Edellinen artikkeliKoeajossa: Toyota Prius+ (2013)
Seuraava artikkeliGoogle mobility test
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.