Koeajossa: Audi A4 2.0 TDI (2016)

0
8663
Audi A4 front

Talvikeleille hauskuutta ja turvallisuutta

Audi A4 ei ulkoisesti ole muuttunut pitkään aikaan niin paljoa, että sen huomaisi esimerkiksi ohi mennessä. Tässä koeajossa olleessa vuoden 2016 mallissa on kuitenkin pieniä hienoja viilauksia ja sisätiloissa siten enemmän uutta.

Ulkopuoli

Audi A4 side
A4 on edelleen muodoiltaan hyvin pyöreä. Varsinaisia kulmia on hyvin vähän ja se miellyttää ainakin minun silmääni. Päivävalot edessä ovat LED – valoja niin kuin ennenkin mutta nyt myös suuntavilkut takana ja sivupeileissä ovat LEDejä. Tämän lisäksi nuo peilien ja takavalojen vilkut ovat dynaamisia, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa liikkuvaa efektiä kääntymisen suuntaan.
Tavaratila on sedaniksi suuri.

Sisätilat

Auto on melko matala, joten sisään käyminen on hankalampaa kuin monessa muussa tämän luokan autossa. Penkit ovat kuitenkin mukavat istua ja ne tukevat riittävästi, jopa reisituki jatkuu tarpeeksi pitkälle.

Audi A4 rear seats

Takapenkillä muotoilut ovat lievempiä mutta silti tukevat istumista. Lastenistuimen saa ISOFIXillä kiinni helposti ja turvallisesti mutta jalkatilaa jää penkin etureunan ja etupenkin selkänojan väliin aika vähän. Aikuisilla ei ole samanlaista ongelmaa, sillä jalat ovat alempana.

Audi A4 inside
Parasta tässä autossa on kojetaulun hallintalaitteet ja uusittu mittaristo. Mittariston näkymää voi ratin napista vaihdella ja myös navigoinnin täydellä kartalla saa näkymään siihen. Videolla tämä näkyy paremmin ja omasta mielestäni tällainen mittaristo on erittäin hyvin toimiva.

Keskellä on iso näyttö, josta voi selkeästi säätää erilaisia asetuksia sekä käyttää medialaitteistoa. Navigaattori on selkeä ja sitä on yksinkertainen käyttää. Osoitteita voi myös ”piirtää” ennalta-arvaavaan osoitevalintaan. Näytön alapuolella on lämpötilasäätimet sekä todella upeat monitoimihipaisukytkimet. Niitä ei tarvitse kuin hellästi koskettaa alapuolelta ja pieneen näyttöön tulee valintamahdollisuudet. Näistä voi säätää mm. ilmastointia, penkinlämmitintä jne.

Ajaminen

Audi A4 front
Koeajossa olleessa Audi A4 sedan mallissa oli kaksilitrainen turbodiesel moottori, josta irtoaa 190 hevosvoimaa. Tämä oli tehokkaan tuntuinen. Kaikkein suurin pykälä automaattivaihteistossa tosin oli niin iso, että 80 km/h vauhdissa ei varvaskaasulla päässyt kiihdyttämään mihinkään. Kaasua piti polkaista reippaammin, jolloin vaihde pieneni. Tällä moottorilla auto kulkisi niinkin lujaa kuin 235 km/h ja nollasta sataseenkin hypätään vain 7,2 sekunnissa. Polttoainesäiliöön mahtuu 58 L dieseliä ja sitä kuluu keskimäärin 4,5 litraa sadalla kilometrillä. Ihan heti ei siis tarvitse tankille kurvata. Valmistajan ilmoittama CO2 –päästöarvo on 121–114 g/km.

Ajaminen on vakaata ja talvikeleillä sitä parantaa vielä quattro neliveto. Jos ajotilan laittaa sportille ja vaihteiston S –asentoon, niin tällä pystyy turvallisessa paikassa myös vähän leikittelemään, kuten videoltakin näkyy.


Video


Kuvagalleria

 

 

Edellinen artikkeliKoeajossa: Seat Leon ST Cupra 2.0 (2016)
Seuraava artikkeliKoeajossa: Mercedes-Benz GLE 350D
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.