Tapahtuma: Formula 3 kyyditys

0
2947

Formula 3 kyyditys Alastaron moottoriradalla

Kevät on jo pitkällä ja kesää odotellaan kovasti. Nyt on hätyytelty jo melkein 20 asteen lämpötiloja mutta palaan vielä vuoden 2013 heinäkuuhun. Tarkemmin sanottuna 25. päivään heinäkuuta, jolloin Elämyslahjat.fi järjesti Alastaron moottoriradalla kyydityksiä erilaisissa kilpa-autoissa. Tuolloin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, lämpöä oli reippaasti yli hellerajan ja minä pääsin Formula 3:sen kyytiin.

Formula kolmonen oli saatu Alastaroon Liettuasta ja kuljettajana oli pelkästään venäjää puhuva Rokas Markevicius. Auto oli tehty kaksipaikkaiseksi, joten kyyditettävä pääsee istumaan kuljettajan taakse. Ohjaamo oli yhtä ja samaa tilaa vaikka henkilöiden välissä on pieni seinämä, johon kuljettaja nojaa ja josta matkustaja voi pitää kiinni. Matkustajan jalat pujotettiin kuljettajan lantion ja reunojen väliin.

Mainittakoon tässä vaiheessa, että minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta formuloista eikä sen puolin muistakaan kilpakäyttöön tarkoitetuista rata-autoista. Tämä formula 3 ei tietenkään ole lähelläkään formula ykkösiä mutta mutkissa auto tuntuu olevan silti kuin liimattu tiehen ja kroppa painuukin suhteellisen voimakkaasti hytin reunoihin. Jalat joutuivat myös melko koville, koska kuljettajan paino litistää matkustajan jalkoja hänen ja reunojen väliin.

Suoranopeudet eivät tuolla pelillä vielä huimanneet päätä mutta mutkat mentiin lujaa. Mutkiin jarrutus tuli paljon odotettua myöhemmin ja sen jälkeen annettiinkin taas kaasua. Matkustajana tulikin sitten kyydistä nauttimisen ohessa keskityttyä suorilla hengittämiseen, koska mutkissa sitä ei voinut usein tehdä.

Kyyditys kesti vain kolme kierrosta Alastaron (kokopitkänä) 3 km radalla mutta tämä oli aika sopiva määrä näitä lihaksia treenaamattomalle kropalle. Niskalihakset eivät jälkeenpäin olleet yhtään kipeänä mutta ajossa väsyivät melko pian.
Kuvasimme myös F3 tiimin haastattelun mutta audioteknisten ongelmien takia sitä ei voi käyttää. Näin ollen joudutte valitettavasti tällä kertaa tyytymään kuvagalleriaan ja kuvaamaamme videoon itse kyydityksestä.

Tulevana kesänä Elämyslahjat tarjoaa jälleen vastaavia ja muita elämyksiä, jotka sopivat erityisesti autoja ja moottoriurheilua rakastaville. Mielestäni tämä oli erittäin mukava kokemus ja sai janoamaan lisää rata-autoilukokemuksia…ehkä seuraavalla kerralla itse ratissa.

 



Edellinen artikkeliKoeajossa: Suzuki SX4 S-Cross
Seuraava artikkeliKoeajossa: Kia Pro Cee’d GT
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.