Koeajossa: Suzuki SX4 S-Cross

0
7992

Suzuki on merkki, joka yleensä yhdistetään ensin moottoripyöriin. Sen jälkeen voi tulla mieleen, että tekeehän se myös autojakin. Muistan lapsuudessani pitäneeni siitä pikkuisesta Suzuki maastoautosta (joskus 80-luvulla) ja haaveilinkin joskus ”isona” omistavani sellaisen. No, maailma muuttuu ja mielipiteet sen mukana.

Suzukilla on ollut pientä Altoa ja suurta Grand Vitaraa sekä erinäisiä malleja niiden väliltä. Ne eivät ole kuitenkaan oikein missään vaiheessa saaneet Suomessa suurta suosiota. Viime vuonna Suzukilta ilmestyi sitten Crossover malli, jolla se lähtee selkeästi kilpailemaan Nissan Qashqain kanssa. Tämä malli on nimeltään Suzuki SX4 S-Cross. Otimme tämän tulokkaan koeajoon ja vietimme viikon verran sen kanssa.

Jos aivan totta puhutaan niin S-Cross muistuttaa erehdyttävästi kilpailijaansa eli Nissan Qashqaita. Perusmuodot ja linjat ovat aivan samanlaisia ja erot onkin pyritty saamaan pienillä erikoisilla yksityiskohdilla. Autossa on mm. kaksi pientä mustaa nappia. Toinen löytyy kuljettajan ovesta ja toinen tavaratilan luukusta. Nämä napit toimivat samalla tavalla kuin avaimien kaukosäädin. Niin avaimiahan tässä autossa ei oikeastaan edes ole vaan käynnistys ja sammutus onnistuu kojelaudan nappia painamalla, mikäli kaukosäädin on riittävän lähellä. Nuo napit auton ulkopuolella olivat oikeastaan aika käteviä. Kun kaukosäädin on jossain takin taskun pohjalla, ei sitä tarvitse alkaa kaivamaan sieltä. Painaa vaan ovinappia ja lukot aukeavat. Toki jotkut toiset merkit ovat toteuttaneet saman niin, ettei näkyvää nappia edes ole vaan oven kahvassa on tunnistin.

S-Crossiin on myös laitettu alahelmoihin sivuille ja taakse hopean väriset koristelistat. Tämä tuo pientä esteettistä lisää.

Sisältä:

Ohjaamo saattaa näyttää aika pelkistetyltä, jos sitä vertaa moniin suurella näytöllä varustettuihin autoihin. Vaikka näyttöä ja navigaattoria ei tästä autosta löydykään, ovat kaikki tarpeelliset mukana. Mittaristo on selkeä ja keskellä on pieni ajotietokoneen näyttö. Hallintalaitteet ovat hyvin sijoiteltuna ja vaikka ratin muotoilu ei ole voimakas, siitä on mukava pitää kiinni.

Automaattivaihteiston valitsinkeppi on aika suurikokoinen. Sen takana on ajomoodin valitsinkiekko (snow, normal, sport) ja tavallinen käsijarru.

Etuistuimissa on sivuttaistukea sekä selälle että takapuolelle. Penkin jousitus on hieman julkisista tiloista usein löytyvien nojatuolien kaltainen eli jousitus on aika yhtenäinen. Lyhyessä kaupunkiajossa penkeillä on mukava istua mutta pitkällä matkalla minulla tahtoi takapuoli puutua.

Takapenkeistä ei löydy sivuttaistukea mutta siellä mahtuu istumaan etupenkkien takaosassa olevan pienen koverruksen johdosta.

Tavaratila selviytyi testijaksolle osuneista haasteista, niin isossa marketissa ruokaostosten hakeminen kuin herkempien kakkujenkin toimittaminen ehjänä perille. Tavaratilaan on myös olemassa irroitettava lokerikko, joka on yllä olevassa kuvassa jalkatilassa.

 

Tekniset tiedot (valmistajan ilmoittamat):

Moottori: 1.6 L VVT

Vetotapa: 4WD CVT AllGrip

Teho: 88 kw, 120 hv

Vääntö (Nm/k/m): 156 / 4400

Huippunopeus:165 km/h

Kiihtyvyys (0-100 km/h): 13,5 s

CO2 Päästöt: 130 g/km

Mitat (pit, lev, kork): 4300 mm, 1765 mm, 1570 mm

Maavara: 170 mm

Kääntöympyrä: 5,2 m

Tavaratila: 430 L

Paino: 1265 kg

Keskikulutus: 5,7 l/100km

Hinnat alkaen: 29391,43 € (autoveroton hinta 23290 €)

 

Omat mietteet autosta:

Jos tämä Suzuki SX4 S-Cross koeajo olisi autoliikkeestä ja olisi kestänyt sen pari tuntia, olisin varmasti inhonnut tällä ajamista. Syy on CVT-automaattivaihteisto, joka on vaihtuvavälityksellinen ja alunperin DAF kuorma-autoihin kehitetty. Kun tällä autolla lähti ensin ajamaan, tuntuma autossa oli kuin jos kytkintä luistatettaisiin koko ajan. Siis, ettei täysi veto ole oikein missään vaiheessa päällä. Kaikkein pahinta ensikertalaiselle oli Sport-asento, joka ei tuntunut olevan missään kohtaa tyytyväinen vaihteeseen tai kierroksiin.

Minulla oli kuitenkin viikko aikaa tottua tähän ja niinhän siinä sitten kävi, että lopulta puhuimme auton kanssa samaa kieltä. Tämä tarkoitti lähinnä oman ajotapani muuttamista rauhallisempaan ja liukuvampaan, hieman samaan tapaan kuin hybrideillä ajo. S-Cross ei missään tapauksessa ole mikään raketti eikä kierrokset ole oikein missään suhteessa mihinkään. Vaihteisto kun muuttaa välitystä ja vaihdetta miten parhaimmaksi ja taloudellisimmaksi katsoo.

Neliveto oli hyvä ja se toimi vaihteiston kanssa niin hyvin yhteen, etten oikein saanut autoa sutimaan edes soratiellä. Lisää mietteitäni voi katsella alla olevalta videolta.



Edellinen artikkeliKoeajossa: Opel Insignia 1.6 Turbo
Seuraava artikkeliTapahtuma: Formula 3 kyyditys
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.