Volvo FH16

0
2660

In English

 

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tämä 600 heppanen rekkaveturi tuntui kilpa-autolta kun ei ollut perävaunua riesana. Otimme siis pikamulkauksen tällaiseen ”kilpuriin”, joka oli täysautomaattilaatikolla.

 

kuva volvo.fi sivulta.

Rekan ajaminen ei voisi enää paljon helpommaksi muuttua tällä Volvon täysautomaattivaihteistolla. Sellaisesta ei tosin aikaisempaa kokemusta ole, ainoastaan yhdestä Mersun puoliautomaatista (jonka automaatti oli vaan se että kepin vääntämisen oikeisiin loviin sijasta tökittiin keppiä eteen tai taakse. Kytkintä käytettiin kuten manuaalilla). Tehoista ei  alkukiihdytyksessä päässyt nauttimaan paljoakaan kun automaatti heitti uutta pykälää hieman turhan nopeasti. Tosin tämä varmasti on ihan hyvä kun on kunnolla kuormaa takana. Henkilöauton automaattilaatikkoon verrattuna tämä oli aika hidas vaihtamaan, mutta ei niitä toki voi keskenään verratakaan. Sitten kun vaihteet pääsi ”yläalueelle” niin sitten alkoikin yhtäkkiä tapahtuna ja saikin siirtää aika hätäiseen jalkaa kaasulta jarrulle. Autot kun alkoivat tulla perä edellä vastaan aika nopeasti. Alkoi tosissaan harmittaa, että testin aikana kello oli noin 15:00 ja alkoi olla ruuhkaa. Vapaalla tiellä kun olisi saanut kunnolla kiihdyttää niin ois voinu renkaat sauhuta (paitsi että esp ois estäny senkin…bastards 🙂 ) Ai niin, onhan siinä vaihteistossa myös puoliautomaatti-asento, jolloin peukalolla plussaa ja miinusta painamalla voi käskyttää vaihteita.

 

Ulkonäöstä voisi sanoa sen verran, että VAUU! Tuo FH16 malli on jotenkin muhkeampi kuin ns. normaalit. Siinä on myös lisätty tuuliohjaimia ym. Oven kahvatkin on koristeltu (metallisen näköinen) ja siinä komeilee FH16 -teksti. Minusta tuntui myös, että toi FH16 on hieman korkeampi muihin verrattuna, koska alimmalta askelmalta oli kuitenkin aika tiputus vielä alas. No, en mene varmaksi sanomaan, mutta siltiä se tuntui.

 

Sisätiloissa mittaristo on graafinen ja käynnistyksen yhteydessä näytetään hieno pyörivä Volvo-logo. Sitten näyttöön tuleekin monenlaista tietoa, kuten polttoaineen määrä, lämpötila ym. Kaikki nähtävillä samaan aikaan. Lisää tavaraa ois saanu tiskiin nappia painamalla. Penkit olivat paremmat kuin FH mallissa ja tässä oli ONNEKSI ilmajousitus myös etupäässä. Vetotapana oli teliveto eli pitoa pitäisi löytyä.

 

Jos vapaasti saisi valita oman työkalun (jos siis puolikasta ajelisi), niin tässä on sellainen vehje. Kerrassaan mainio peli! Tosin saahan noita täysperävetureinakin mutta tuskimpa itselläni sellaista tulen näkemään 🙁

 


Last time we took a quick glance at 500bhp truck and while we thought it was quite nice we wanted a bit more. Here comes the Volvo FH16 with 600bhp and it felt like a race-car when you had no trailer with you. This truck had an automatic gearbox so it was different enough to have a glance on it.

 

kuva volvo.fi sivulta.

 

Driving a truck couldn’t be any easier than this Volvo with the automatic gearbox. I had no previous experience except one Mercedes which was more like a semi-automatic because you still had to you the clutch. Then the power, oh what a shame that the automatic started to slow you down by constantly changing up and making you wait. Yes yes, that’s how it’s supposed to work in a truck but I want more power! Compared to the automatic gears in cars this was feeling very slow in it’s changing, but yes you really can’t compare the two of them. After you had a gear high enough, something started to happend…the power came and then you really started to move. Actually so fast that you suddenly started to have cars coming at you with their rear first. I was so dissapointed that the time I was having this test was the rush-hour and there was just too many cars on the road…and on my way! I would have wanted to test if I was able to make some rubber smoke 🙂 Oh well, I guess the ESP would have ruined all the fun anyway. Oh yeah, I almost forgot. It did have a semi-automatic mode too. Then there’s a plus and minus buttons on the side of the gear lever and you can use those to change up or down.

 

So how does it look like? Well I could say Wow, it really looks more pimped than the normal ones. It has a windbreaks added and even the door handles have been decorated to look metalshiny and it has a sticker FH16 in it. I thought that this FH16 would also be a little higher compared to the others because the fall from the lowest step still felt a bit high. Not sure about it but felt like it anyway.

 

There were graphical indicators inside and while igniting this a nice Volvo animated logo is shown. Then it shows a million different information like fuel, temperature etc. all at the same screen. If that wasn’t enough, just push a button to see more. The seats were much better than in the FH-model and thank god this had air suspension on the front.

 

If I had a chance to freely choose a truck I want to drive it would be this one. This is astonishing! Too bad this will most likely never be my tool but you never know.

Edellinen artikkeliVolvo FH
Seuraava artikkeliFord Fiesta
Miika I.
Technical and visual orientated fellow who likes to review products and services.

Kerro mitä mieltä olet - Let us know what you think about it.